Rakennusosat ja materiaalit kiertoon – kokeiluilla uutta liiketoimintaa (HYPPY) -hanke kehittää kunnille toimintamalleja, joilla purettavat rakennusosat ja -materiaalit saadaan tehokkaammin uudelleen käyttöön ja kierrätykseen. Toimintamalleja testataan konkreettisin kokeiluin Helsingissä ja Kanta-Hämeessä, ja tietoa parhaista käytännöistä kerätään laaja-alaisesti. Euroopan aluekehitysrahaston rahoittaman hankkeen tavoitteena on edistää purkamisen kiertotaloutta ja uuden liiketoiminnan syntymistä.

Miksi nyt – miksi kunnat?

  1. 70 prosenttia rakennus- ja purkujätteestä on kierrätettävä jo ensi vuonna (EU:n jätedirektiivi).
  2. Valtakunnallinen jätesuunnitelma 2023 ohjaa jätehuollon painopistettä kierrätyksestä kiertotalouteen.
  3. Kunnat tavoittelevat hiilineutraaliutta ja resurssitehokkuutta – yhtenä tärkeänä sektorina on rakennusteollisuus.
  4. Kunnat ovat merkittävä rakennus- ja purku-urakoiden tilaaja ja siten voivat tehokkaasti edistää rakennusalan kiertotaloutta.

Miten rakentamisen kiertotaloustavoitteet saavutetaan käytännössä?

HYPPY-hankkeen lähtöoletus on, että rakennusosat ja -materiaalit saadaan tehokkaammin kiertoon rakennusten peruskorjaus- ja purku-urakoiden toimintatapoja ja -malleja kehittämällä.  Uudenlaisten toimintamallien toteuttamiseksi tarvitaan myös uusi toimijoita kiertotalouden arvoketjuun. Hanke etsiikin mahdollisuuksia ja ratkaisuja monialaisesti.

”HYPPY-hanke jatkaa vuoden alussa päättyneen RANTA-hankkeen ansiokasta työtä. Pääsemme nyt tämän uuden hankkeen avulla syventämään ja konkretisoimaan rakentamisen kiertotalouden toimintamalleja kunnissa. Käytännön yhteistyö kuntien kanssa antaa hyvän pohjan kehittämistyölle”

Ilkka Aaltio, toiminnanjohtaja, Green Net Finland

Kokeiluilla kerätään viisautta ja parhaita käytäntöjä

HYPPY-hankkeen kokeilut keskittyvät Helsinkiin ja Kanta-Hämeen alueelle. Kohteissa tarkastellaan rakentamisen kiertotalouden edistämiskeinoja eri kulmilta.

Helsingin alueella etsitään yhdessä Helsingin kaupungin kanssa parhaita käytäntöjä mm. irtaimiston kiertoon saamiseksi purku- ja korjausrakentamiskohteissa.

Kanta-Hämeessä hanke kerää kokemuksia vihreän rahoituksen käytöstä kuntien rakennus- ja purkuhankkeissa. Kiertotalousliiketoimintaa tarkastellaan myös kolmannen sektorin toimijoiden näkökulmasta – hanke pyrkii mm. löytämään keinoja vahvistaa Hämeenlinnassa toimivan Luotsi-säätiön mahdollisuuksia toimia lenkkinä rakennusmateriaalien hyödyntämisketjussa.

Oppeja haetaan meiltä ja muualta

Tietoa hyvistä käytännöistä ja rakentamisen kiertotalouden edistämiskeinoista kerätään hankkeessa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Hanke seuraa esimerkiksi esimerkiksi Ympäristöministeriön uusien oppaiden soveltamista purkuhankkeiden valmistelussa ja kilpailutuksessa ja on kiinnostunut kuulemaan purku-urakkaprosessin eri toimijoiden kokemuksia oppaiden soveltamisesta.

Hankepartnerit tarkastelevat myös edellytyksiä rakennusosien uudelleenkäyttöön sekä teknisen kelpoisuuden että hyväksyttävyyden näkökulmasta. Tarkoituksena on mm. selvittää, miten osien uudelleenkäyttö olisi mahdollista kevennetyllä hyväksymismenettelyllä turvallisuusnäkökulma huomioiden.

Lisätietoja: Hankeasiantuntija Kaisa Tolonen, Green Net Finland, p. 050 3678889, kaisa.tolonen (at) gnf.fi.

Seuraa HYPPY-hanketta Twitterissä ja Linkedinissä #HYPPYhanke sekä hankesivulla.

 


HYPPY-hanke (Rakennusosat ja materiaalit kiertoon – kokeiluilla uutta liiketoimintaa)

Partnerit:
Green Net Finland (koordinaattori)

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK
Metropolia ammattikorkeakoulu
Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy

Kesto:
9/2019 – 1/2022

Hankebudjetti:
n. 380 000 euroa

Rahoittajat:
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)

Helsingin kaupunki
Forssan kaupunki
Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi