Kesäinen tervehdys Green Net Finlandista
Koronarajoitusten värittämä kevät on takana ja kesäloma-aika menossa. Myös GNF:n väki jää nyt kesälomalle ja palaa töihin elokuussa.
Olemme kevään aikana toteuttaneet meneillään olevia kehitys- ja vienninedistämishankkeita koronarajoitusten sallimilla tavoilla. Olemme järjestäneet erilaisia etätapahtumia, kuten webinaareja, kokouksia ja työpajoja. Hukkalämpöjen hyödyntämiseen ja energianvarastointiin keskittyvässä HUKATON-hankkeessa järjestimme webinaarin 6.5. yhdessä Huima- ja Lämpöä-hankkeiden kanssa. Webinaarissa oli lähes 200 osallistujaa. Hukkalämpöseminaarille järjestetään elokuun 27. päivä jatko-seminaari Turussa. HUKATON-hankkeen yritysryhmä, johon aiheesta kiinnostuneet yritykset ovat tervetulleita, kokoontui niin ikään virtuaalisesti 8.6. Kiertotaloushankkeemme SHOPS2HUBS ja HYPPY ovat järjestäneet työpajoja ja kokouksia verkon välityksellä. Kesäkuussa osallistuimme yhdessä suomalaisten ja eurooppalaisten kumppaniemme kanssa sähköisen liikkumisen BSR-Electric-hankkeen virtuaalikonferenssiin, jonka keskuspaikkana oli Göteborg. Osana Itämeren alueen Co2mmunity Energy -hanketta fasilitoimme Helsinki-Uudenmaan RENCOP-viiteryhmää. 12.6. järjestimme suomalaisen RENCOP-etäkokouksen, jossa GNF:n ja Etelä-Pohjanmaan Thermopoliksen lisäksi oli mukana myös ruotsalaiset ja virolaiset yhteistyökumppanimme. On ollut mukava huomata, että niin monet ovat osallistuneet etänä tapahtumiimme.
Meneillään olevat vienninedistämishankkeemme Cata3pult ja ASIA-CLEAN ovat pitäneet lukuisia työryhmäkokouksia ja asiantuntijatapaamisia niin ikään verkon kautta. Olemme onnistuneet tiivistämään yhteistyötä myös Mikkelin alueen kanssa toisen ENI-hankkeen – BBC1 – kautta. Cata3pult hankkeessa on julkaistu 29.5. Pietarin alueen markkinakatsaus. Cata3Pult -hankkeessa järjestämme elokuun lopussa kaksi etätapahtumaa: 26. ja 27.8. Tarkempi ohjelma ja kutsut julkaistaan 12.8.
Vaikka käytännön verkostoituminen ei valitettavasti ole yhtä tehokasta kuin naamatusten juttelemalla, onneksi on etäkokoustyökaluja olemassa. Kulunut kevät on ollut monille rankka. On kuitenkin hienoa, että me suomalaiset olemme osoittautuneet tilanteen vaatiessa uusiin työtapoihin sopeutuvaisiksi ja eteviksi etäkokouksissa.
Olemme myös saaneet hiljattain ilahduttavia uutisia uusien hankehakemustemme suhteen. Yhteisöenergian edistämiseen tähtäävän Co2mmunity-hankkeen jatkohakemus ”Energize Co2mmunity” sai juuri myönteisen päätöksen EU:n Interreg-ohjelman haussa. GNF:n vetämä uuden kiertotalousyhteistyöhankkeen valmistelu johti hyvään tulokseen – uusi ”Cool4City” -hanke hyväksyttiin EU:n ENI-ohjelmasta ja hanke käynnistyy ensi vuonna. On hienoa, että pääsemme jatkamaan kehitystyötä painopistealueillamme näiden uusien hankkeiden puitteissa.
Tässä vaiheessa haluaisin myös hiukan mainostaa: ASIA-CLEAN projektissa järjestämme kaikille avoimen vienninedistämiswebinaarin 19. elokuuta – etenkin yritykset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Webinaarin ohjelma ja ilmoittautumislinkki ovat ym. linkin takana.
Green Net Finland toivottaa kaikille mukavaa ja rentouttavaa kesää.
Ilkka Aaltio
Green Net Finland ry, toiminnanjohtaja