GreenTech 2.0-hankkeen kansainväliset yritysvierailut ovat tarjolla jälleen syksyksi 2023!

Vaihdot järjestetään European Cluster Collaboration-verkoston sisällä. Green Net Finlandin jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan vierailulle! Tarjolla on useita eri kohdevaihtoehtoja (katso taulukko alla), joihin voit lähteä mukaan tiedonvaihto- ja yhteistyömatkalle. Osallistujat saavat maakohtaisen kiinteän osakorvauksen matkastaan.

Ilmoittautuminen on nyt avattu!

MIKSI LÄHTEÄ MUKAAN?

Keväällä 2023 Ari Laitala Suomen Ympäristöopisto Syklistä vieraili Puolan Poznanissa. Ari kertoo matkastaan:

Minulla oli mahdollisuus oppia Puolan markkinoista, saada uusia kontakteja ja oppia uutta energiaan liittyvistä, vähähiilisistä lähestymistavoista, digitaalisuudesta ja koulutusohjelmista (Poznan Science and Technology Park). Vaikka vieraileva ryhmämme oli pieni, isäntäväki oli ammattimaista ja aidosti innostunutta etsimään yhteistyömahdollisuuksia. Vierailun jälkeen koen, että on mielenkiintoista pitää yhteyttä tulevaisuudessa ja katsoa, millaisia mahdollisuuksia syntyy.

Vieralutapahtumien lisäksi järjestetään vierailijoille myös muuta toimintaa. Lisätietoja vierailuista saat Green Net Finlandin henkilökunnalta, ota yhteyttä täällä

VIERAILUIDEN AIKATAULU SYKSYLLÄ 2023

AUTUMN 2023 Dates Event name or themes during the Exchange Description (how the VOs can benefit from the event)
POZNAN POLAND 17-19.10 Poleco Poznán 2023 PolecoPoznań 2023 (tradefairdates.com) is an international trade fair for environmental protection.
HELSINKI FINLAND 13-15.9 Green Building Week & Nordic Climate Forum for Construction NCFC is an annual event for policymakers and stakeholders for climate discussion in Finland (hybrid, english). GBW has multiple side events of green construction. It is run by the Finnish Green Building Council.
KAUNAS LITHUANIA 11-13.10 Digital Rocket LT + KTU National Innovation and Entrepreneurship Center Networking, B2B meetings, tips on how to enter LT market
TALLINN ESTONIA 13-15.11 GreenEst Summit 2023 GreenEST Summit is an international green tech conference and trade show.
DALARNA SWEDEN 14-16.11 The exchange will be arranged independently Main target group is scaling-up and start up support organisations, cluster management organisations, innovation organisations and organisations interested in green transition of the industry in mid Sweden. The visitors will meet organizations and companies working with green transition, innovation and sustainable solutions. Focus areas will be Energy and fossil free production. The visitors will also get an insight how Science Parks in Sweden support companies and innovative solutions that contribute to the fulfillment of the global goals in Agenda 2030.
KAUNAS LITHUANIA 22-24.11 Sunrise Tech Park + Manufacturing Innovation Valley + Event onsite optional (https://www.greentechvilnius.lt/en/) Networking, B2B meetings, tips on LT market