Tapahtuma on peruttu!

 

Retkikohteemme on kerrostaloyhtiö, jossa energiatehokkuutta ja päästövaikutuksia on parannettu järjestelmällisesti pitkän tähtäimen peräkkäisillä toimenpiteillä. Kehittäminen on ollut osa EU:n tukemaa EU-GUGLE -hanketta. Asunto-osakeyhtiön puheenjohtaja on tehnyt pitkäjänteistä ja hienoa työtä taloyhtiön kehittämiseksi.

Kohteemme on ainutlaatuinen Suomessa. Tässä on joitakin julkisuudessa esillä olleita mainintoja retkikohteestamme:

”Kansainvälinen tunnustus edistyksellisestä lämpöpumppuhybridiprojektista. Kuukauden HINKU-teko -palkinto.”

”Lähienergialiitto palkitsi taloyhtiön kunniamaininnalla.”

”Kohteen kehittäminen on osa EU:n tukemaa EU-GUGLE -hanketta. Asunto-osakeyhtiön puheenjohtaja on tehnyt pitkäjänteistä työtä.”

Kutsumme (maksuttomalle) retkelle Helsingistä ja Uudeltamaalta sellaisten taloyhtiöiden avainhenkilöitä ja asiantuntijoita, jotka ovat kiinnostuneita uusituvan yhteisöenergian investoinnista. Tervetuloa mukaan!

Retken ohjelma ja ilmoittautuminen

Retkelle lähtee kaksi kuljetusta, toinen Etelä-Pohjanmaalta ja toinen Helsingistä.

RETKEN AIKATAULU HELSINGISTÄ LÄHTEVILLE: (mahdollisuus yhteiskuljetukseen, joko junalla tai tilausbussilla; vahvistetaan 15.3 jälkeen).

Klo 9:30 Kokoontuminen ja lähtö Helsingissä, Pasilan asema Tripla, 1 krs aulassa.

Klo 11:30 Saapuminen Tampereelle

Klo 11:30 – 12:30 Lounas Ravintola Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere. Lounas seisovasta pöydästä.

Klo 13:00 – 14:30 Osallistujamäärästä riippuen, ensin kohteen esitys osoitteessa Valssipadonraitti 3, jonka jälkeen siirtyminen osoitteeseen Pohjolankatu 18-20 TAI suoraan tutustuminen kohteeseen Pohjolankatu 18-20.

Klo 14:45 Lähtö takaisin Helsinkiin!

Helsingistä lähtevät! Ilmoittaudu mukaan 15.3.2020 mennessä: 

Retken ohjaajana toimii:

Evilina Lutfi, Green Net Finland, Helsinki, puh. 0504362661, evilina.lutfi@gnf.fi

 Tietoja retkikohteesta

 Mitkä ovat parannuksien tulokset taloyhtiössä?

  • Taloyhtiön ostoenergiankulut vähenivät 75%. Rakennus on energiankäytön osalta täysin hiilineutraali. Rakennuksen energiankäyttö voidaan optimoida tarpeen mukaan ja energiatehokkuus voidaan kehittää huippuunsa.
  • CO2-päästöjen vähennystä on reilut 164 tonnia: V. 2010 n. 140 tonnin CO2 päästö on pudonnut v. 2019 24 tonniin-CO2
  • Vastike v. 2017: 2,6 €/m2
  • Vastike v. 2019: 1,98 €/m2

Taloyhtiön tiedot:

54 asuinhuoneistoa, 7 kerrosta ja 3 porrashuonetta sekä yksikerroksinen liikehuoneistosiipi. Rakennuksen kerrosala on 4 117 m2 , tilavuus 14 335 m3 . Oman tontin pinta-ala on 3 431 m2.

Mitä maksoi?

Noin 650 000 €, josta yhteensä 205 850 € taloyhtiö on saanut tukea EU-GUGLE -hankkeesta.

Mitä ja milloin on tehty sekä vaikutukset?

Katso mitä kaikkea talossa on tehty ja mitkä sen vaikutukset ovat olleet: http://eu-gugle.eu/wp-content/uploads/2014/02/7asoypohjolank18-20tre2018.pdf

Vaihe 1 (2013-2015): poistoilman lämmön talteenotto + aurinkolämpökeräimet + etävalvontapalvelu

Lämmön talteenottojärjestelmä tuottaa noin 270 MWh/v sisäilman ja käyttöveden lämmitykseen. Samaan aikaan asennettuja aurinkokeräimiä on katolla 10 m2  ja ne tuottavat noin 7 MWh/v.

Vaihe 2 (2016-2018): maalämpö asuntokohtaisella viilennyksellä + jäteveden lämmön talteenotto + aurinkosähköpaneelit + kytkentä kaukolämpöverkkoon kaksisuuntaisesti (mahdollistaa ylimääräisen lämmön myynnin) + kysyntäjouston algoritmit.

Kesällä 2017 on porattu 5 kpl 300 m syvää maalämpökaivoa, asennettiin jäteveden lämmön talteenottojärjestelmä sekä aurinkopaneeleita – 68 kappaletta 300W 110 m2 alueella.

Maalämpöjärjestelmän tuotto on 140 MWh/v.  Jäteveden LTO-järjestelmän tuotto on 55 MWh/v .

Aurinkosähköjärjestelmä tuottaa vuodessa noin 17 MWh. V. 2018 taloyhtiön sähkönkulutus oli 196 MWh, joten oma tuotanto kattaa siitä noin 8 %.

Vuoden 2018 huhtikuussa taloyhtiö alkoi myydä osaa omaa lämpötuotantoa kaukolämpöyhtiö Tampereen Sähkölaitokselle. Koko vuoden myynti noin 170 MWh. Suurinta myynti on kevät- ja syksykuukausina, jopa yli 700 kWh vuorokaudessa. Lämmönjakohuoneessa on 2,2 MW pumppu, joka siirtää lämpöä kaukolämpöverkkoon.

Samaan aikaan muiden remonttien kanssa uusittiin sähköpääkeskus: ennen oli 125 A, nyt 185 A.

Retki on osa uusiutuvaa yhteisöenergiaa edistävää Co2mmunity-hanketta, jossa Suomesta projektipartnereina ovat Green Net Finland ry (Helsinki), Etelä-Pohjanmaan liitto ja Thermopolis (Lapua).

Lisätietoa Co2mmunity -hankkeesta: https://gnf.fi/fi/gnf/co2mmunity-co-producing-and-co-financing-renewable-community-energy-projects/