Digitaalisilla purkamisen prosesseilla uudelleenkäytettäväksi - DIPUPILOT -hanke kehittää ja todentaa purkamisen kiertotalouden prosesseja käytännön purkukohteessa digitaalisuutta hyödyntämällä.

DIPUPILOT:n tavoitteena on seurata ja testata rakennuksen digitaalisen tiedon hyödyntämisen prosesseja aidossa purkukohteessa eli pilotissa. Purkukohteen toteutus ja sen rahoittaminen ovat hankkeen ulkopuolella.

Hanke etsii pilottikohteen, jota yhteistyökumppani toteuttaa. Tavoitteena on löytää kohde, jossa omistajatahon valitsemia purettavan rakennuksen osia voidaan hyödyntää uudelleen purkamisen jälkeen rakennettavassa toisessa kohteessa, jolloin näiden osien valmistamisesta ei enää synny hiilipäästöjä eikä niihin kuluisi neitseellisiä raaka-aineita. Havaintoja kerätään purkukohteen toteutuksesta ja digitaalisen tiedon hyödyntämisestä purku-urakan suunnitteluvaiheesta siihen asti, kun uudelleenkäytettäväksi aiotut osat saadaan varastoitua. Pilottikohteen tulosten pohjalta laaditaan julkinen kiertotalouden mukainen digitaalisen purkamisen tarkennettu konsepti. Se kuvaa prosessia pilottina olevassa purkukohteessa. 

Syntyvä konsepti toimii hyödyllisenä taustatietona ja rakennuksen osien uudelleenkäytön prosessin ehdotuksena tulevien purkukohteiden ja hankkeiden suunnittelijoille ja toteuttajille. Hanke pitää yhteyttä purkamisen kiertotalouden asiantuntijoihin, kehittäjiin ja verkostoihin. Hanke järjestää työpajan, jossa esitetään hankkeessa tehtyjä havaintoja ja yhteiskehitetään purkukohteen kiertotalouden mukaista toteuttamistapaa. Lisäksi hankkeen tuotoksia levitetään rakentamisen kiertotalouden alan tilaisuudessa laajemmalle yleisölle.

Digitaalisilla purkamisen prosesseilla uudelleenkäytettäväksi - DIPUPILOT - R02702

Hankkeen kesto: 1.4.2026-30.9.2027

Hankkeen toteuttajat: Green Net Finland ry (päähankkeen toteuttaja) ja Metropolia Ammattikorkeakoulu

Hankkeen rahoitus: Kokonaisrahoitus on 99452 €, josta GNF:n osuus on  51 136 €.

Hankkeen EU-kokonaistuen määrä on 69 616 €.

Hankkeen rahoituksesta vastaava viranomaistaho on Uudenmaan liitto.