Hanketta rahoittaa:

 

 

Hankepartnerit:

 

 

Hankkeen tavoitteet

Rakennusala käyttää erittäin suuria materiaalimääriä, ja alan vaikutus esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöihin on suuri. Lisäämällä kiertotalouden mukaista toimintaa rakennus-, korjaus- ja purkutoiminnassa voidaan vähentää raaka-aineiden kulutusta, jätteiden määrää ja vähentää haitallisia päästöjä ja ympäristövaikutuksia.

HYPPY-hankkeen tavoitteena on kehittää mukana oleville kunnille konkreettisten kokeilujen kautta purkujätteiden rakennusosien ja -materiaalien parempaan kiertoon tähtääviä toimintamalleja, jotka mahdollistavat uutta kiertotaloustoimintaa.

Hankkeessa

  • kehitetään uusia toimintamalleja rakennusosien ja materiaalien kiertoon saamiseksi
  • edistetään sellaisen liiketoiminnan kehittymistä, jossa rakennusosat ja materiaalit voitaisiin uudelleenkäyttää joko sellaisenaan tai jatkojalostuksen kautta
  • tuetaan kysyntäpohjan kehittymistä kierrätetyille rakennusosille ja materiaaleille esimerkiksi teollisuuden yhteistyön kautta
  • haetaan keinoja toimintamallien juurruttamiseen
  • selvitetään vihreän rahoituksen käyttömahdollisuuksia ja kiertotaloutta tukevien hankintakriteerien soveltamismahdollisuuksia.

Hankkeen taustalla ovat mm. valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoite vähentää rakentamisesta aiheutuvaa jätemäärää sekä kuntien hiilineutraalius- ja resurssitehokkuustavoitteet. Näihin tavoitteisiin vastaaminen edellyttää rakennus- ja purku-urakoiden toimintatapojen muutoksia, uusien toimintamallien luomista, kiertotalouden mukaista toimintaketjun laajentamista, liiketoiminnan monipuolistamista sekä verkostoitumista. HYPPY-hankkeessa etsitäänkin monialaisesti mahdollisuuksia rakennus- ja purkujätteiden kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön mm. osien jatkokäytön ja teollisen symbioosin kannalta (= toisen jäte on toisen raaka-aine).

HYPPY-hanke hyödyntää vuoden 2019 tammikuussa päättyneestä RANTA-hankkeesta saatuja tuloksia ja kokemuksia.

Green Net Finlandin rooli

Green Net Finland toimii HYPPY-hankkeen koordinaattorina ja kartoittaa ja konkretisoi alan yrityskentän kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia.

Hankekonsortio

Hankkeen konsortioon kuuluvat Green Net Finlandin lisäksi Metropolia ammattikorkeakoulu, Suomen ympäristöopisto SYKLI sekä Hämeen ammattikorkeakoulu.

Hankkeen kesto, koko ja rahoitus

Hanke toteutetaan aikavälillä 9/2019 – 01/2022.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 376 560 euroa, ja hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Helsingin kaupunki, Forssan kaupunki sekä Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi.

Seuraa HYPPY-hanketta

Haluatko pysyä ajan tasalla HYPPY-hankkeesta?

Aiempia uutiskirjeitä pääset lukemaan alla

HYPPY UUTISKIRJE SYKSY 2020

HYPPY UUTISKIRJE Syksy 2021

Twitterissä ja LinkedInissä #HYPPYhanke.

Lisätietoja HYPPY-hankkeesta antaa Ilkka Aaltio (etunimi.sukunimi@gnf.fi, p. 050 551 3633).

Läheisiä hankkeita muualla