
“ERKKI – Energiatehokkuuden optimointi haasteellisissa julkisissa kulttuuri- ja vapaa-ajan kiinteistöissä” -hanke
Me kaikki tarvitsemme kulttuuria ja virkistystä vapaa-ajallamme. Se auttaa meitä jaksamaan työssä ja arjen tehtävissä sekä voimaan paremmin. Suomi ei varmasti olisi jälleen vuonna 2026 valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, ellei meillä Suomessa olisi elävää kulttuuria ja hyviä vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia.
Julkisilla kulttuuri- ja vapaa-ajan kiinteistöillä on hyvin tärkeä rooli kaupunkien asukkaille. Ne tarjoavat harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia, mikä edistää sekä ihmisten henkistä että fyysistä hyvinvointia ja ihmisten sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ne myös ovat tärkeä osa kaupungin omaa identiteettiä ja ne tuovat lisäarvoa niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoille.
Haasteellinen kiinteistö – mikä se on?
Monet näistä kiinteistöistä ovat jo iäkkäitä, mutta niitä käytetään silti erittäin paljon. Esimerkiksi Helsingin kisahallissa on lähes 600 000 vuosittaista kävijää. Kiinteistöjen energiankulutus voi olla suurtakin. Rakennuksen tekniset rakenteet eivät usein ole niin energiatehokkaita kuin uusissa rakennuksissa. Talotekniikkaa voi olla uudistettu osittain eri aikakausilla ja paloittain, jolloin rakennuksen energiatalouden kokonaisvaltainen hallinta ei ehkä ole yksinkertaista. Kiinteistöjen peruskorjaus, jonka yhteydessä tehdään laajoja korjauksia ja tekniikan uudistuksia, on aina erittäin suuri investointi. Saattaa olla, että rahoituksen rajallisuuden vuoksi peruskorjausta ei ole aikoihin tehty. Rakennuksen päivittäinen huolto ja ylläpito keskittyy helposti enemmän vaurioiden korjaamiseen kuin ennakoivaan huoltoon. Käyttäjäprofiili ja olosuhteiden tarve on usein hyvin hajanainen, vaikkapa toimistorakennukseen verrattuna. Monimutkainen ja teknisesti epäyhtenäinen kiinteistö vaatii ylläpitohenkilöstöltä paljon nimenomaan kyseiseen kiinteistöön liittyvää erityisosaamista. Valvonta ja ohjausjärjestelmät ovat teknisesti rajoittuneita, eivätkä ehkä edusta uusinta ja hienointa tekniikkaa. Kiinteistöön liittyvän tiedon kulku saattaa olla joskus myös vaikeasti järjestettävissä. Tietoa on, mutta kuinka se saadaan siirtymään vaikkapa käyttöhenkilöstön sijaistuksessa tai huoltoyhtiön vaihtuessa?
Kiinteistöistä, joissa esimerkiksi edellä mainittuja monia erilaisia haasteita on, voidaan yleisellä tasolla pitää energiatehokkuuden optimoinnin kannalta haasteellisina kiinteistöinä. ERKKI-hanke etsii ja yhteiskehittää yritysten ja kiinteistöjen omistajien ja hallinnoijien kanssa keinoja, joilla kiinteistön energiatehokkuutta voidaan optimoida.
Mitä ERKKI-hanke tekee?
Hanke on perustanut yritysten, kiinteistöjen omistajien, käyttäjien ja asiantuntijoiden avoimen viiteryhmän. Viiteryhmä kokoontuu pari kertaa vuodessa kokouksiin, joissa on esitelty hankkeen tuloksia ja käsitelty kulttuuri- ja vapaa-ajan kiinteistöihin ja niiden energiatehokkuuden optimointiin liittyviä teemoja. Hanke on myös järjestänyt työpajoja ja kohdevierailuja. Viiteryhmään on voinut liittyä nettisivun kautta.
Hanke on järjestänyt yrityksille energia-alan ratkaisujen innovaatiokilpailun. Innovaatiokilpailussa hankkeen ohjausryhmä on valinnut kolme parasta yritysten ehdotusta. Yrityksille järjestetyssä pilototintikilpailussa yritysten innovatiivisia ratkaisuja on testattu käytännön kohteissa ja saatu niistä kokemuksia. Myös kokeilukohteiden omistajat ja hallinnoijat ovat olleet mukana seuraamassa pilotointeja. Hankkeen toiminta on lisännyt yhteistyötä kaupunkitoimijoiden ja yritysten välillä. Lisäksi hanke tekee SRI-koearviointeja valituissa kaupungin kohteissa.
Jaamme ERKKI-hankkeen sivuilla tietoa hankkeen toiminnasta ja tuloksista ja julkaisemme erillisiä hankkeen tuottamia tulosraportteja.
ERKKI hankkeen toteutusaika on 1.3.2024 – 31.8.2026. Hankkeen toteuttajat ovat Green Net Finland ry ja Forum Virium Helsinki. Hanke on EU:n osarahoittama. Tämä materiaali on hankkeen tulos R5.1 nettipohjainen tiedonjakamisalusta.