Energize Co2mmunity -hankkeessa pilottikohteena oli Lapinjärven Husulanmäelle rakennettava pientaloalue, johon selvitettiin uusiutuvan yhteisöenergian lämmitysratkaisuja. Uusituvan energian vaihtoehdoista sopivimmalta näyttivät maalämpöratkaisut, joissa yhteisöenergiavaihtoehdoista korttelipohjainen ratkaisu oli kokonaisvaltaisesti taloudellisin ja vähäpäästöisin. Rakennuskohtaisilla maalämpöjärjestelmillä on taloudellisuuden lisäksi myös joustavuutta – pientaloalue voidaan niiden myötä rakentaa vapaaseen tahtiin. GNF on julkaissut yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa tuoreen raportin työn tuloksista. Raportti on vapaasti ladattavissa täältä. Raportista on myös englannikielinen versio sivustomme materiaalipankissa.
Haluamme kiittää onnistuneen hankkeen johdosta yhteistyökumppaneitamme Aalto-yliopistoa ja Lapinjärven kuntaa sekä asiantuntijatyötä hankkeessa tehnyttä Granlund Oy:tä.
Granlund Oy:n asiantuntijaraportti Husulanmäestä löytyy täältä.