Hankkeen tavoitteet

Innovaatioputkesta yritystoimintaa – Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen -hanke tarjosi ympäristömonitoroinnin ja materiaali- ja energiatehokkuuden alan yrityksille ja yksittäisille keksijöille yksilöllistä tukea innovaatioiden kehitykseen, kaupallistamiseen, yhteistyökumppaneiden ja rahoituksen etsimiseen sekä kansainvälistymiseen.

Hankkeessa luotiin uudenlainen räätälöity ja testattu yhteistyö- ja toimintamalli julkisen ja yksityisen sektorin osaamisen kaupallistamiseksi.

Hankkeessa kehitettiin cleantech-alan innovaatiojärjestelmän toimintamalli, jonka eri vaiheita ovat innovaatioiden tunnistaminen ja arviointi, tuotekehitys, testaus Living Lab -olosuhteissa ja muissa testausympäristöissä sekä globaali kaupallistaminen. Hankkeessa tunnistettiin ja ratkaistiin innovaatioiden kaupallistamiseen liittyviä pullonkauloja sekä tiedotettiin innovaatioprosessista eri sidosryhmille. Kun julkisella sektorilla, tutkijayhteisöissä ja yrityksissä syntyneet ideat saatiin esiin ja asiantuntija-arviointiin, entistä useammilla ideoilla oli mahdollisuus kehittyä todellisiksi innovaatioiksi ja tuotteiksi.

Green Net Finlandin rooli hankkeessa

Green Net Finland toimi hankkeessa sen valmistelijana sekä hankekoordinaattorina vastaten koko projektin johdosta sekä hallinnosta.

Hankekonsortio

Innovaatioputki-hanke toteutettiin seuraavien toteuttajien yhteistyönä:

  • Green Net Finland ry (koordinaattori)
  • Culminatum Ltd Oy – Helsinki Region Centre of Expertise
  • Helsingin yliopisto
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Ilmatieteen laitos
  • Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • STOK Posintra Oy – Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus
  • Suomen ympäristökeskus
  • Turku Science Park Oy

Hankkeen kesto, koko ja rahoitus

Hanke toteutettiin vuosina 2008 – 2011. Sen kokonaisbudjetti oli 2 500 000 €. Päärahoittajana toimi Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.

Hankkeen tulokset

Hankkeen tulokset koottiin ”Innovaatioputkesta yritystoimintaa” -loppuraporttiin.